maanantai, 04 maaliskuu 2019 08:30

Kolumnistin kynästä

Kolumnistin kynästä löydät Verotus-lehden 2/2020 kolumnin

Innovaatioita!

Ennen oli kunnollista. Näin oli myös verotuksessa, ainakin verojärjestelmään kohdistuneen kekseliäisyyden ja järjestelmän hauskuuden rintamilla. Kuten Esko Linnakangas on elävästi kuvaillut, fiskaalisia tarpeita tyydytettiin parralla, pönkkähameilla ja vaikka millä meidän mielestämme hassuilla vero-objekteilla. Voi silti olla, että ne eivät huvittaneet tuolloisia veronmaksajia.

Kun katsoo tuoreempaa historiaa, joutuu kysymään, onko veropoliittinen innovatiivisuus uuvahtanut. Joissakin kansalaisaloitteissa (ks. Verotus 1/2020) on sentään tiettyä yritystä, mutta ne eivät ole johtaneet lainsäädäntötoimiin.

Aikojen ollessa laihoja vaatimattomammallekin kekseliäisyydelle on syytä antaa arvoa. Niinpä on syytä nostaa kultakin neljältä viime vuosikymmeneltä esiin yksi kekseliäs ratkaisu. Kolme niistä koskee suoraan lainsäädännön sisältöä ja yksi lainvalmistelua.

Yksi 1980-luvun ”Verotus kevenee” -kokonaisverouudistuksen kipukohtia oli se, tulisiko henkilöyhtiöiden erillisestä verovelvollisuudesta siirtyä kansainvälisesti jo tuolloin hallinneeseen osakasverotukseen. Kun tästä ei tahtonut syntyä poliittista päätöstä, solmu avattiin savolaisen valtiovarainministerin oveluudella niin, että puolet tulosta päätettiin verottaa osakkailla. Progressiivisessa järjestelmässä tämä johti paikoin vähän omituisiin lopputulemiin, mutta näin päästiin tärkeässä kokonaisuudistuksessa ratkaisevalla tavalla eteenpäin.

Jo pian 1990-luvun alussa sorvattiin pääomaverouudistusta, jonka yksi hankala kohta oli, miten metsäverotuksen pinta-alaverotuksesta siirryttäisiin todellisen tulon (tai ainakin sen tapaisen) verotukseen. Ratkaisuksi tuli 13 vuoden siirtymäaika. Mihin perustui 13 vuotta? No ei yhtään mihinkään. Mutta meidän ajallemme se on hieno muistutus siitä, että politiikassa voidaan tehdä kompromisseja ja saada asioita ratkaistuksi!

Kun päästiin 2000-luvulle, alettiin pelätä Suomen ajautumista tytäryhtiötaloudeksi ja esiin nousi kysymys käyttöomaisuusosakkeiden luovutusten verokohtelusta. Tässä astun heikoille jäille, koska muistikuvani vähän poikkeaa itseäni viisaamman ja parempimuistisen Heikki Niskakankaan kuvauksista muun muassa Verouudistus 2005 -kokoomateoksessa. Valtiovarainministeriön työryhmä kirjasi monia perusteluja verosta vapauttamista vastaan eikä esittänyt sitä (VM 2002:12). Vaikka nimeä Mäkiherne ei näy muistion allekirjoittajissa, ihan kuin muistaisin (myönnän – lähes 20 vuotta) työryhmän oikeastaan keskusteluissaan kannattaneen verovapautta, mutta arvioineen, että uudistus pitää onnistua tekemään yllättäen, koska työryhmän sellaista ehdotusta seuraisi vimmattu tappioiden realisointi. Myöhemmin sitten onnistuttiinkin antamaan lähes puun takaa hallituksen esitys, jonka mukaisesti muutokset tulivat voimaan esityksen antamispäivänä.

Entä sitten 2010-luku? Itseoikeutettu voittaja on metsälahjavähennys. Tällaisen vähennyksen keksiminen osoittaa niin suurta mielikuvitusta, luovuutta, rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta, että kolumnistin on todettava entisaikojen pidäkkeettömän innovatiivisuuden hengen sittenkin vielä pihisevän.

Astukaamme kohti 2020-luvun veroinnovaatioita toivoa täynnä tai pelonsekaisin tuntein, kukin tavallamme!

Totti V. Mäkiherne

Luettu 358 kertaa